Ikonimaalausta aloittava oppilas joutuu aluksi kehittämään käden motoriikkaa ikonimaalauksessa ja tutustumaan bysanttilaisen viivan rytmiikkaan, mutta ilman teologista puolta ikonia on mahdotonta maalata, maalarin on tutustuttava teologisesti maalattavan henkilön tai tapahtumaikonin historiaan. Tämä bysanttilainen taiteen opiskelu ei lopu koskaan mitä syvemmälle menee sen mielenkiintoisemmaksi ikonimaailma tulee.
MATERIAALIT MUNATEMPERA IKONEISSA
Ikonissa tulisi kaikki olla luonnosta. Ikonilauta puusta, liimat esim. Nahkaliima, pellavakangas, liitujauho näistä koostuu ikonipohja. Maalaamisen käytämme
maa ja mineraali värejä, vie vuosia ennen kuin maalari oppii näitä maa-/mineraali värejä käyttämään. Ikonin tausta, sädekehät kultaamme johon käytämme bolus savea kullan alle, kullan laskemme lekalla ja laskuviinalla. Akaattikynillä kiillotamme kullan pinnan ja ornamenttien kaivertamisen
laudalle. Pukineita esim. koristelemme arabikumikullalla. Assista kultausta voi tehdä valkosipuliuutteella, kokoon keitetyllä oluella vedetään ohuita viivoja tai granaattiomena on keitetty liisterimäiseksi sen jälkeen leivällä taputetaan kultaa viivojen päälle.
HENGELLINEN TODELLISUUS IKONISSA
Ikonin merkityksestä ja sisällöstä puhuttaessaan seitsemännen yleisen
kirkolliskokouksen isät määräsivät – todettuaan, että ihmisen kirkastunutta tilaa voidaan kuvata käyttäen Jumalan ihmiseksi tulemisen pyhittämää ainetta – että ikoneja ja samoin kuin kunniallinen eläväksi tekevä risti on oltava kunnioittamista varten kaikkialla esillä” Jumalan pyhissä temppeleissä tai pyhiin astioihin, seiniin, taloihin, tai teitten varsille” kuvattuna. Ikoni tuo valon rukoilijalle ja ohjaa meitä oikealle tielle. Ikonissa mikään ei kuvasta syntisen maailmaamme sekavuutta, vaan kaikki ilmentää sitä jumalallista järjestystä, rauhaa, joka ei ole maallisen logiikan tai moraalin säädeltävissä, vaan on jumalallisen armon hallussa. Se on uuden luomakunnan uutta järjestystä. Siksi ikonissa näkemämme ei muistuta sitä, mitä jokapäiväisessä elämässämme näemme.
PYHYYDEN ILMENTÄMINEN KUVASSA
Ikoni ilmentää silmin nähtävällä tavalla ihmisen kirkastunutta olo tilaa, hänen
saamansa luomattoman, jumalallisen valon pyhitystä. Pyhien isien kirjoituksissa ja ortodoksisten pyhien isien kirjoituksissa ja pyhien elämän kerroissa puhutaan usein tästä valosta. Se on eräänlaista pyhän ihmisen kasvojen sisäistä valoa auringonpaistetta, hänen henkensä ylevöitymisen ja kirkastumisen pyhimpien hetkien valoa kutsutaan luomattomaksi valoksi ja esitetään ikonissa sädekehänä. Mutta sitä hengen tilaa itseään, ihmisen sisäistä täydellisyyttä, josta tämä valo on ilmauksena, sitä ei voida tulkita kuvin eikä sanoin. Milloin pyhät isät ja askeettikirjailijat joutuvat luonnehtimaan varsinaista pyhittämisen olotilaa, he kuvaavat sen tavallisesti täydellisenä hiljaisuutena, se kun on kerta kaikkiaan sanoin selittämätöntä. Mutta tämä olotilan vaikutus ihmisluontoon ja varsinkin ruumiiseen on jossain määrin kuvattavissa.
Pyhä Dionysios Areopagiitta sanoo: ”Kaikki, mikä hänessä on ollut sekavuutta, muuttuu järjestykseksi, mikä muodotonta saa muodon, ja hänen elämänsä tulee täyden valon kirkastamaksi.” Tuota pyhien ihmisten olotilaa vastaavalla tavalla, ikonin esittämästä pyhän koko hahmosta – hänen kasvoistaan ja kaikista piirteistään – jää pois katoavan ruumiin aistillinen ulkonäkö. Kaikki henkistyy. Tämä ihmisruumiin kirkastunut olotila on ikonin kuvaamana kirkastusdogmin näkyvä ilmaus ja saa siten suuren opetuksellisen merkityksen. Tämä ylen kapea nenä, pieni suu, suuret silmät – kaikki se on sovittua kuvaamistapaa, jolla ilmennetään pyhän ihmisen olotilaa. – ” Pyhän aistit ovat ohentuneet hienoiksi.”
JOULUIKONIN SANOMAA VOI LUKEA NÄISTÄ OSOITTEISTA